Pages

Tuesday, May 17, 2016

National Day Parade - Kansallispäivän kulkue

Koira kuorsaa vieressäni sohvalla ja kissa torkkuu tyytyväisenä ikkunalaudalla. Norjan itsenäisyyspäivän juhlinta tänä vuonna on siis meidän osaltamme ohitse.

Juhlapäivä oli muutenkin vähän normaalista poikkeava perheenjäsenen sairastumisen takia, joten tällä kertaa yhteisiä aikatauluja syömisineen ei oikein ollut. Kävimme kuitenkin avopuolisoni kanssa katsomassa iltapäivän kulkuetta keskustassa. Ja anopin tekemää lapskausiakin päästiin sen jälkeen maistelemaan.

Haugesundissa kansallispäivän juhlinta alkaa puoli kahdeksalta aamulla, jolloin keskustassa starttaa soutukilpailut. Ajankohdasta huolimatta paikalla on yleensä ihan mukavasti väkeä. Soutukilpailun jälkeen seuraava juhlaetappi on lasten kulkue keskustassa, jossa paikallisten koulujen oppilaat marssivat kouluittain ympäri kaupungin suurimpia katuja. Edellisessä postauksessani oli videopätkä juurikin tuosta lasten kulkueesta viime vuodelta.

Seuraava kulkue keskustassa starttaa kolmen aikaan iltapäivällä, ja tänä vuonna osallistuimme vain sen seuraamiseen. Tässä kuvia ja videota paikan päältä sekä yhdestä tärkeimmästä: ruokapöydästä.

- Jenni

Our dog is snoring next to me on the couch and our cat is having a nap on the windowsill. Celebrating Norway's National Day is over for us this year.

Today was a little bit different because one of the family members here was sick, so there was not too much of anything organized together. Me and my boyfriend wanted to see the afternoon parade in the city center and afterwards we got to eat some "lapskaus" too. 

Celebrating the day starts around 7.30 in the morning by a rowing contest. Despite the early starting time there is good amount of cheering audience. After the contest ends, starts the kids parade around 10 o'clock in the city center. All the students from the local schools march there together. My last post included a video from last years kids parade.

The second parade starts around 3 pm in the city center and this year we only watched that one. Here are some pictures and a video of the parade. Enjoy!


Poliisit johtivat kulkuetta - Police officers leading the way of the parade

Eri urheilutiimit esittelivät marssilla taitojaan - Different sport teams were showing their skills at the parade

Ryhmä vanhempia herrasmiehiä hienoissa knalleissaan - A group of elderly men wearing fine bowling hats

Palomiesten vuoro marssia - Time for firefighters in parade



Videolla esimerkki kulkueen monista rytmiryhmistä.
In the video you see one example of the many corps that were playing in the parade.

Edellä rytmiryhmän rummuttajia, takanaan kaksi kansallispukuista naista viitoissaan - In the lead drummers of a group and behind them two women in national dresses and capes
Yksi kauneimmista kansallispuvuista bongattu - One of the most beutiful dresses I saw today
Perinteisen näköinen juhlapöytä - Traditional decorations for the day

"Lapskaus & Flatbrød"

No comments:

Post a Comment

Lämmin kiitos kun kävit ja kommentoit :) - Warm thank you for your visit and comment :)