Pages

Wednesday, June 1, 2016

Ne koivut, ne koivut - The birches

Heräsin tänään ennen kellon soittoa ikkunaan ropisevaan sateeseen. Ääntä voisi ehkä kuvailla enemmänkin rummutukseksi, sillä mistään pienestä tihkusta ei ollut kyse. Kuulosti siltä, että koko taivas tulee kerralla alas.

Eilinen alkoi samoissa merkeissä, mutta muuttui pian aamupäivän aikana paahtavaksi ja ahdistavaksi kuumuudeksi. Olo oli enemmänkin tropiikin sademetsässä kuin Norjan rannikolla. Aurinkovarjon alla oli ainoa siedettävä paikka.

Näkymä varjon alta - The view underneath the parasol
Näin alkukesästä odotan aina innolla aurinkoa ja lämpöä ja jopa sitä paahtavaa kuumuutta. Satun vain joka vuosi unohtamaan/kieltämään myös sen pikkuseikan, että kärsin pahimmanlaatuisesta koivu- ja leppäallergiasta, ja nämä alkukesän ensimmäiset hetket ovat allergikolle kaikista pahinta aikaa.

Lempipaikkani takapihan terassilla on sikäli sijainniltaan pahin mahdollinen, että naapurimme pihassa kasvaa jättiläismäinen koivu, joka on juurikin terassimme kohdalla. Keräilen siis hyvän määrän siitepölypalleroisia päivän aikana hengitysteihini, ja yön aikana niiden vaikutus pääsee korostumaan. Herään joka aamu todella tukkoisena, silmät kutisevina ja turvonneina ja pahimpina päivinä nenä verta vuotavana. Astmalääkkeet on myös tänä vuonna taas otettu käyttöön välivuoden jälkeen.

On siis pakko sanoa, että niin paljon kuin rakastankin kesää ja lämpöä, on sateella myös erityinen paikkansa tässä ajassa. Sade puhdistaa ilmaa ja saa allergiaoireet lievemmiksi. On todellakin helpompi hengittää.

Tsemppiä kaikille siitepölyallergioista kärsiville! Kyllä tästä selvitään. Sadepäivistä nauttien :).

- Jenni

Sateen jälkeen pääsee nauttimaan sateenkaarista - Rain brings also rainbows for us

Today I woke before the alarm. It was raining so heavily that it sounded like someone was drumming our window. It was a sound of sky falling down.

Yesterday started in a similar way but changed drastically during the morning hours. Yesterdays weather was more like tropical heat than early summer day in the coastline of Norway. The only bearable place was under the parasol with ice cream.

I always wait for the summer with the biggest enthusiasm: when will it start this year! At the same time I just happen to forget/ignore that I suffer from the worst allergy of birches and alders. And these early moments of summer are the worst.

My favorite spot outside is our terrace and of course there is also the biggest birch tree in sight. Every day I sit there I breath all the pollen flying around. Waking up in the morning I feel the effects: stuffed nose, itchy and swollen eyes and at the worst days my nose is bleeding. This year I even had to start taking asthma medicine again after a year break.

So I have to say that as much as I love summer and warmth, there is always need for some rain too. It clears the air and washes away the pollen. After the rain it really is a lot easier to breath.

Good luck for all of you pollen allergy co-sufferers, we will make it! Let’s enjoy the rainy days.

No comments:

Post a Comment

Lämmin kiitos kun kävit ja kommentoit :) - Warm thank you for your visit and comment :)